keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Miksi JAK kannattaa korottomuutta?

JAK:ssa pidetään eettisesti oikeutettuna vastaanottaa rahaa vastineeksi työlle tai palveluille; kuitenkin rahan ansaitseminen rahan avulla (siis korolla) on jossain mielessä epäeettistä.

Korolla on myös negatiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan. Se näkyy ennen kaikkea palvelujen ja tavaroiden hinnoissa silloin, kun palveluntarjoajat lisäävät tuotteidensa/palveluidensa hintoja kattaakseen kustannukset jotka syntyvät lainojen koroista (vrt. jatkuva inflaatio).

Korkotaloudessa raha siirtyy pois niiltä joilla sitä on vähemmän niille joilla sitä on enemmän. Koron käyttö on suurin syy siihen, että "raha menee rahan luo" ja toisaalta laina menee lainan luo. Koron ansiosta siis varallisuus keskittyy harvoille.

Lisäksi moderni rahatalous on velkaan perustuvaa toimintaa. Käytännössä kaikki raha on velka, joka on maksettava takaisin korkoineen. Meidän yhteiskunnan käytössä oleva raha kokonaisuudessaan kasvaa eksponentiaalisesti. Mikä tahansa asia, joka kasvaa eksponentiaalisesti saavuttaa lopulta pisteen, jossa kasvu ei voi jatkua ja tapahtuu jonkinasteinen romahdus.

Tuore uutinen tästä on mm. se että Britanniassa 1% kansasta omistaa 70% koko maan varallisuudesta (linkki).

Albert Einstein totesi:
Korkoa korolle (compounding) on universumin suurin voima ja ihmiskunnan kaikkein vaikutusvaltaisin matemaattinen keksintö (suurempi keksintö kuin E=mc2)

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Ulkomaisia artikkeleita JAK:sta

Olen perustanut Googleen ryhmän nimeltä JAK Finland.
Ryhmän löytää tästä osoitteesta.

Asiasta kiinnostuneet voivat liittyä ryhmän jäseneksi.
Ryhmä toimii samalla postituslistana sekä JAK:iin liittyvien dokumenttien säilytyspaikkana.

Laitoin sinne jo muutaman mielestäni mielenkiintoisen englannin kielisen dokkarin.

-- Antti

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

After Saving - pisteet ja mitä ne ovat?

Säästämispisteiden (SP) lisäksi JAK:ssa tärkeä elementti on After Saving -pisteet (ASP). Termin kääntäminen suomen kielelle on hiukan hankalaa, mutta kyse on säästämisestä, joka tapahtuu lainansaannin jälkeen.

Pisteet kertyvät samalla tavalla kuin normaalit säästämispisteetkin. ASP:t ovat kuitenkin eriasia kuin lainanlyhennyksessä vähenevät negatiiviset säästämispisteet.

Esimerkin valossa asia menee seuraavasti:

Jos jäsen on säästänyt 1000 euroa ja hän saa sitä vasten 9000 euroa lainaa, hän lyhentää lainaansa sopimuksen mukaan esim. 100 euroa/kk hän myös säästää pankkiin toiset 100 euroa/kk.
Lyhennys vähentää negatiivistä SP-saldoa ja lisäsäästäminen kerryttää lisää säästämispisteitä. Kun laina on kokonaisuudessaan maksettu pois, henkilö on samalla säästänyt pankkiin lainasumman verran rahaa, siis tässä esimerkissä 9000 euroa. Tämän summan hän saa lainan päätyttyä nostaa pois kokonaisuudessaan. Lisäksi hän voi käyttää kertyneet ASP:t uuden lainan ottoon tai lahjoittaa pisteet jollekin toiselle jäsenelle.

After Saving -pisteiden ansiosta JAK pystyy lainaamaan ihmisille rahaa (enemmän kuin mitä he ovat säästäneet). Jokainen jäsen täten tukee yhteisön toimintaa ja mahdollistaa muillekin jäsenille korottoman lainamahdollisuuden. (huom. JAK lainaa ainoastaan rahoja jotka sillä on (=100%:n lainavakuus). Ei koskaan spekulatiivista tai tulevaisuudelta lainattua rahaa)

Nyt olen tässä blogissa tuonut esille tärkeimmät komponentit JAK:n toiminnassa. Tästä eteenpäin syvennän jotain osa-aluetta. Tulen tekemään mm. vertailua perinteisen pankkilainan kanssa sekä tuon esille mielipiteitä siitä miten korko yleisesti vaikuttaa yksittäisen ihmisen talouden toimintaan ja rahamarkkinoihin. Lisäksi lisään linkkejä dokumentteihin, jotka tarkentavat JAK:n toimintaa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Miten JAK myöntää lainaa?

Edellisessä viestissä kävin kiteytetysti läpi sen. miten säästämispisteet (SP) kertyvät talletusten myötä. Käyn nyt samaan tapaan läpi sen, miten JAK myöntää lainaa.

Pääsääntöisesti lainan määrä on suhteutettu jäsenelle kertyneiden säästämispisteiden mukaan (on yksi poikkeus mutta palaan siihen myöhemmin). JAK:lla on oma kaavansa (ei kauhean yksinkertainen), jonka mukaan SP:t oikeuttavat johonkin summaan lainaa.

Tärkein tekijä mahdollisen lainan myöntämisessä on tyypillinen vakuuden tai takauksen hankkiminen lainan takeeksi. Ilman että tämä asia on kunnossa, ei lainansaanti onnistu. Vakuus voi olla samanlainen kuin tavallisillakin pankeilla tai sitten henkilötakaus. HUOM: Asiassa on myös poikkeus. Mikäli henkilö osoittaa saavansa säännöllisiä tuloja ja että hän hoitaa taloutensa tunnollisesti, voi hän saada lainan JAK:sta vaikka ei sitä saisikaan tavallisesta pankista.
JAK:lla on myös lainauksessa raja, jonka alle jäävät lainat eivät tarvitse vakuutta (viime vuonna se oli 3500e).

Toiseksi tärkein tekijä lainan myöntämisessä on sitten kertyneet SP:t. Mahdollisen lainan määrään vaikuttaa eniten, se kuinka paljon JAK on pystynyt kerryttämään jäsenten säästöjä varastoon. Siihen viittaa pankin käyttämä loan_factor.
Yksinkertaisesti loan_factor on kerroin, jonka avulla määritellään mahdollisen lainan suuruus verrattuna säästöihin (JAK:n lainan laskukaavassa on muitakin tekijöitä mutta niistä myöhemmin). Toisaalta loan_factor kertoo sen, kuinka paljon pankki on saanut talletuksia, jotka voidaan jakaa jäsenille lainoina.

Esimerkki:
Jos jäsenellä on kertynyt säästöjä 1 000 euroa ja hän on tallettanut ne pankkiin 12 kuukautta aikaisemmin, hänellä on siten säästämispisteitä 12 000 kpl. Mikäli loan_factor olisi lainanottohetkellä 9, saisi hän lainaa maksimissaan 108 000:n pisteen edestä. Yksinkertaistettuna: jos hän maksaisi lainansa pois kerralla 12 kk:n päästä (sama aika kun hänellä oli säästöjä) hän saisi lainaa 9 000 euroa. (näinhän ei todellisuudessa tehdä mutta tämä helpottaa esimerkkiä)

Edellä oleva esimerkki on hyvin voimakkaasti yksinkertaistettu, mutta antaa kuvan siitä miten lainoitus toimii. Oikeassa tilanteessa laina-aika on selvästi pidempi kuin säästämiseen käytetty aika. Tämä taas pienentää mahdollisen maksimilainan määrää. Mitä lyhyemmän aikaa lainaa maksetaan takaisin, sitä suurempi laina voi olla (ja toisinpäin mitä pidempi on laina-aika sitä pienempi on lainasumma). Palaan tähänkin asiaan myöhemmin seikkaperäisemmin.

Tärkeä tekijä sekä pankin että jäsenen kannalta, on että pankki lainaa ainostaan niitä rahoja, jotka jäsenet ovat pankkiin tallettaneet. Ei koskaan spekulatiivista rahaa tai tulevaisuuden tuottoihin pohjautuvaa rahaa. Samoin pankin toiminnan rahoittamiseen menevät rahat ovat erillään; niitä ei oteta jäsenten "säästökassasta".

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Säästämispisteet, SP

Olennainen osa JAK:n toimintaa on säästämispisteet (Saving Points), lyhyesti SP.

Ensimmäinen toimenpide JAK:n jäsenellä on luonnollisesti rekisteröitymien yhteisön jäseneksi, mutta heti seuraava suositeltava toimenpide on säästämisen aloittaminen.
Säästämispisteet kertyvät säästöistä. Lainan saamisen 1. edellytys on kertyneet säästämispisteet.

Säästäminen tapahtuu aivan samoin kuin normaalistikin; talletetaan rahaa pankkitilille (JAK tili).

JAK:ssa saa jokaisesta säästämästä eurosta yhden SP:n jokaiselta kuukaudelta, jonka euro on ollut talletettuna JAK:iin.

Esimerkki:

Jos talletat joulukuussa 100 euroa JAK-tilillesi, saat tammikuussa 100 SP:tä ja helmikuussa 100 SP:tä lisää, siis yhteensä 200 SP:tä. Vuoden lopussa sinulla olisi siten 1200 SP:tä.

Myös jokainen erillinen säästö kerryttää vastaavasti SP-pottiasi. Voit siis säästää toistuvasti esim. joka kuukausi 50 euroa.

Huom1: Jos nostat rahasi jossain vaiheessa pois, pisteesi jäävät tilillesi. Mikäli sinulla on siinä vaiheessa tarpeeksi SP:tä kertyneenä voit silti hakea korotonta lainaa yhteisöltä.

Huom2: Voit milloin tahansa lahjoittaa kertyneet pisteesi toiselle jäsenelle ilman kuluja ja ilman veroja. (esim. isä säästää rahaa ja lahjoittaa SP:t tyttärelleen)

Säästämispisteet nollautuvat:

1) jos eroat yhteisön jäsenyydestä
2) tyypillisesti lainaa haetaan koko SP-kertymää vasten, joten pisteet nollautuvat

Huom3: säästösi eivät nollaudu, vaikka eroaisit jäsenyydestä; saat rahasi takaisin.


--------

Tässä lyhyesti säästämispisteiden tarkoitus. Kerron jatkossa lainan hakemisesta kertyneiden pisteiden avulla (esim. kuinka paljon on mahdollista saada lainaa yhtä kertynyttä pistettä kohden).

Toivottavasti SP:t herättävät kommentteja ja kyselyjä.


perjantai 16. lokakuuta 2009

Mikä on JAK-pankki?

JAK-pankki on alunperin perustettu Tanskassa suuren laman aikana 1931. Korottoman pankin ajatus omaksuttiin Ruotsissa 60-luvulla, jolloin Skövdeen perustettiin JAK Medlemsbank, osuuskunnan jäsenten omistama pankki.

JAK on lyhenne sanoista Jord Arbete Kapital. Tällä hetkellä (2009) Ruotsin JAKilla on jäseniä yli 36.000 kpl. Hallitus äänestetään vuosittain jäsenien keskuudesta.

JAK-pankki lainaa jäsenilleen rahaa korottomasti, vastaavasti pankki ei maksa jäsenien pankkisäästöille korkoa. Pankin lainat rahoitetaan yksinomaan jäsenten säästöillä. Pankin takaus lainoille on 100%, ts. pankki lainaa vain niitä rahoja, jotka ovat jäsenten säästäminä pankin hallussa. Ruotsin JAKilla oli vuonna 2008 jäsentä talletuksia 97 miljoonaa euroa, joista 86 miljoonaa oli lainattu takaisin jäsenille. Hallinnolliset ja kehitykseen menevät kulut maksetaan jäsenmaksuilla (n.20e/v) sekä lainojen hallinnointikuluina (n. 1.5%/v). Ruotsin JAK sai virallisen pankin oikeudet 1997, samalla pankki sai toiminnalleen virallisen pankin valtion takauksen.
HUOM. jäsenten säästöjä ei käytetä hallinnollisiin kuluihin (se on kielletty pankin säännöissä).

JAK pankin on tehnyt mahdolliseksi säästämisen pistejärjestelmä (saving points). Tästä lisää myöhemmin.

Tämän blogin tarkoitus

Blogin tarkoitus on tuoda suomalaisten tietoisuuteen korottoman pankin (tai pankinomaisen yhteisön) mahdollisuus.

Lisäksi tarkoitus on luoda yhteisö, jossa vaihdetaan ajatuksia eettisen pankin toiminnasta, periaatteista, korottomuudesta yms. aiheeseen liittyvästä.

Korottoman pankin ympärille liittyy paljon asioita, jotka eivät ole aivan tuttuja jokaiselle. Tässä blogissa on siis tarkoitus keskustella niistä asioista.

Minä itse tulen blogissa purkamaan ajatuksia ja omaa tietämystäni korkovapaasta pankista (interest-free banking) sekä kommentoimaan muiden ajatuksia asiasta.

Tällä blogilla on myös takoitus auttaa JAK-tyyppisen korottoman pankin ja siihen liittyvän yhteisön perustamista Suomeen.

aloitusterveisin,

Antti Ahonen