perjantai 16. lokakuuta 2009

Tämän blogin tarkoitus

Blogin tarkoitus on tuoda suomalaisten tietoisuuteen korottoman pankin (tai pankinomaisen yhteisön) mahdollisuus.

Lisäksi tarkoitus on luoda yhteisö, jossa vaihdetaan ajatuksia eettisen pankin toiminnasta, periaatteista, korottomuudesta yms. aiheeseen liittyvästä.

Korottoman pankin ympärille liittyy paljon asioita, jotka eivät ole aivan tuttuja jokaiselle. Tässä blogissa on siis tarkoitus keskustella niistä asioista.

Minä itse tulen blogissa purkamaan ajatuksia ja omaa tietämystäni korkovapaasta pankista (interest-free banking) sekä kommentoimaan muiden ajatuksia asiasta.

Tällä blogilla on myös takoitus auttaa JAK-tyyppisen korottoman pankin ja siihen liittyvän yhteisön perustamista Suomeen.

aloitusterveisin,

Antti Ahonen

4 kommenttia:

  1. Hienoa kun teet asian eteen jotain! Kuulin Ruotsin JAKista viime vuonna ja yritin kovasti etsiä suomalaista vastinetta mutta sitä ei löytynyt. Toivottavasti saamme asiaa eteenpäin. Liityin Googleryhmääsi.

    VastaaPoista
  2. Kommentti vielä blogin aloitukseen. Joitain voi kiinnostaa mikä yhteys minulla tai tällä blogilla on Ruotsin JAKiin.

    Olin elokuussa Malmössä järjestetyssä JAK:n historian ensimmäisessä International JAK School:ssa. Tapahtuman tarkoitus on levittää korottoman pankin ilosanomaa ympäri maailmaa ja auttaa eri maiden vastaavia yhteisöjä kasvattamaan jäsenistöään sekä kertoa ko. pankin kokemuksista (plussat/miinukset).

    JAK:n ajatus on olla ehdottomasti paikallinen yhteisö, ei siis harjoittaa haarakonttorien rakentamista muualle maailmaan.

    Ruotsin JAK on luvannut antaa kaiken mahdollisen tiedollisen avun Suomen vastaavan yhteisön perustamiseksi.

    VastaaPoista
  3. Koetin äsken veivata kommenttia, mutta huomasin ettei se oikein mennyt kohdalleen. Koetetaan uudestaan.

    On todella hienoa, että meillä on erilaisten vaihtoehtojen etsijöitä ja kokeilijoita. Toivotaan, että onnistut löytämään riittävät toimintaedellytykset toimintasi käynnistämiseen. Kannatan yhteisöllisyyttä ja paikallisuutta. Nykyisille finanssipankeille, jotka rakentavat omat toimintansa virtuaalirahoille ja vipumekanismeille olisi korkea aika löytää vaihtoehtoja.

    VastaaPoista